|
SÄÄNNÖT
1.
YLEISET SÄÄNNÖT
Seikkailussa
edetään oman ryhmän johtajan johdolla (joka on pelin
vetäjiä). Vetäjän tehtävä on johdattaa
seikkailijat oikealle reitille seikkailijoiden hankkimien vihjeiden
perusteella ja seikkailijoiden tulee kuunnella johtajansa neuvoja.
Viimekädessä johtajan sana on laki.
Ongelma tilanteissa
tulee kääntyä aina vetäjän puoleen, joka
ratkaisee asian.
Yhteisistä
pelipaikalla sovittavista säännöistä pidetään
kiinni, esim. vessan sijainti, sillä eihän siitä
mitään tule jos 50 urheaa soturia "pissiä suhuuttelee"
ympäri metsää ja yksi liukastuu ties mihin.
Ruokailu on
pelissä rauhoitettu aika, silloin vihollisetkin kömpivät
piiloistaan syömään ja taisteleminen on ruokailupaikalla
ehdottomasti kielletty.
Seikkailijat
asettuvat yöpuulle lauantai iltana, mutta jopa yöllä
on peli käynnissä. Leiristä poistuttaessa on kysyttävä
johtajan lupa. Yöllä ei ole nukkumispakkoa, mutta seuraavana
päivänä voi taistelu sujua väsyneiltä huonosti.
Keneltä
tahansa vetäjistä voi kysyä neuvoa yleisiin asioihin
tai ongelmiin, esim. "Missäs se vessa olikaan ?"
Sanomattakin
on tietysti selvää, että toisten teltalle tai tavaroille
ei mennä ilman lupaa ja jos jotain pääsee hukkumaan,
niin ensimmäisenä ilmoitetaan asiasta johtajalle, eikä
syytetä kavereita.
Pelin aikana
jos jollekin tulee pahempia ongelmia, esim. kaatuu ja loukkaa itsensä,
tai jos joku huomaa jonkin oikeasti vaarallisen tilanteen, niin
tällöin peli katkaistaan välittömästi huutamalla
"PELI SEIS !!". Huudon kuultua pitää lopettaa
kaikki pelitoiminta välittömästi, vaikka kesken taistelun.
Jokainen pelaaja on velvoitettu huutamaan "PELI SEIS !!"
heti jos siihen on aihetta. Aiheettomasti ei kannata kiusallaan
peliä katkaista, mutta turhan riskin ehkäisemiseksi kyllä.
Vaaratilanteen jälkeen peli käynnistetään uudelleen
huutamalla: "Peli jatkuu !".
Pienemmissä
murheissa, jolloin peliä ei tarvitse katkaista, käännytään
johtajan puoleen.
Joku pelaajista
voi tarvittaessa olla tilapäisesti pelin ulkopuolella, tämä
ilmaistaan pitämällä käsi nyrkissä pään
päällä. Pelin ulkopuolella oleva pelaaja ei osallistu
pelin tapahtumiin, eikä hänen tarvitse pelätä
väijytyksiä.
Pelialue pidetään
tietysti siistinä, roskia ei heitetä luontoon eikä
puista katkota turhaan oksia, tai tehdä muuta jäynää.
Pelialueen rajoja tulee noudattaa joka tilanteessa ja liikkuminen
tapahtuu yleisimmin ryhmässä, poikkeukset kysytään
ensin oppaalta.
Pelissä
saa huutaa ja mekkaloida mielin määrin, mutta metsässä
tai rannassa ei saa koskaan huutaa turhaan "APUA !!",
jos pelissä tilanne käy tukalaksi ja viholliset ahdistelevat,
niin huutakaa vaikka "SOTURIT !!", tai jotain muuta vastaavaa.
Lisää
yleisistä säännöistä kerrotaan sitten paikan
päällä. Lukekaa (opetelkaa) nämä, vaikka
ne ehkä tuntuvatkin hieman pitkille.
2.
TAISTELU SÄÄNNÖT
Pelin taistelut
käydään siis vain ja ainoastaan pehmustetuilla bofferi
aseilla. Kaikki muu taistelu on ehdottomasti kielletty. Kiellettyä
on siis tappeleminen nyrkein, potkiminen, painiminen, puskeminen
ja pureminen, tai esim. risuilla, kepeillä ja kivillä
tai kävyillä heittely tai huitominen. Jos tästä
säännöstä joku meinaa vahingossakaan luistaa,
huudetaan välittömästi "PELI SEIS !!".
Jos bofferi ase särkyy, niin sillä ei saa taistella ennen
kuin se on korjattu. Särkynyt ase toimitetaan johtajalle ja
pelin Seppä tai Kääpiö voi koittaa korjata sitä
johtajan valvoessa.
Taistelussa
jokaisen pelaajan vastuulla on huolehtia omasta kestostaan ja toimia
sen mukaisesti. Iskun osuttua täytyy tietää, miten
menetellä vahingon ja osumakohdan mukaan. Iskun seuraus riippuu
siis siitä, mihin isku osuu, sekä aseen koosta eli vahingosta.
Osumien
seuraukset ovat seuraavat:
PIENI ASE
(tikari, nuoli, lyhytmiekka, pikkukirves, pieni nuija)
- Haarniska ja kypärä suojaavat näiltä.
- Soturi, Seppä ja Kääpiö kestävät
tuplasti (lisää hahmokohtaisessa ohjeessa).
* Pää: Hahmo on tajuton, uusi osuma päähän
tappaa. Tajuton hahmo makaa liikkumatta, kunnes joku parantaa. Pelaaja
voi vastata kysymykseen: "Mihin osui ?", mutta ei muihin.
* Rinta: Hahmo kaatuu, eikä voi taistella. Voi ryömiä
ja käyttää ensiapua tai parantavaa ja suojaavaa taikuutta,
mutta ei hyökkäysloitsuja. Uusi osuma rintaan tappaa.
* Vatsa: Molemmat jalat pelistä pois. Hahmo kaatuu, mutta voi
taistella maasta ja toimia muuten normaalisti, muttei voi nousta
ylös ennen kuin on parannettu. Uusi osuma vatsaan vei hahmolta
tajun, kolmas osuma tappaa.
* Jalka: Kyseinen jalka on pelistä pois. Hahmo voi kinkata
yhdellä jalalla ja toimia muutenkin normaalisti, muttei voi
astua jalalla ennen kuin se on parannettu. Uusi osuma samaan jalkaan
ei vaikuta. Jos toinenkin jalka menee, hahmo kaatuu.
* Käsi: Kyseinen käsi on pelistä pois. Kaikki kädessä
olleet tavarat on pudotettava tai siepattava nopeasti toiseen käteen.
Kättä ei voi käyttää mihinkään
ennen kuin se on parannettu. Uusi osuma samaan käteen ei vaikuta.
Jos toinenkin käsi menee, hahmo on melko avuton, mutta voi
juosta karkuun jos jalat toimii.
KESKIKOKOINEN
ASE (miekka, kirves, nuija)
- Haarniska ja kypärä muuttaa näiden vahingon pieneksi.
- Soturi, Seppä ja Kääpiö kestävät
tuplasti (siitä lisää niille)
* Uusi osuma samaan käteen tai jalkaan vie hahmon shokkiin.
Shokissa oleva hahmo ei voi taistella, mutta voi käyttää
ensiapua tai parantavaa ja suojaavaa taikuutta tai juosta karkuun,
jos osuma tuli käteen. Shokissa oleva hahmo valittaa hysteerisesti
(Ai ! Auh !).
* Muut osumat ovat kuin pienissä aseissa.
Suuri ase
(kahdenkäden miekka, papin sauva, pajavasara, taistelukirves)
- Haarniska ja kypärä muuttaa vahingon keskisuureksi.
- Soturille, Sepälle ja Kääpiölle vahinkoa samoin
kuin muille keskisuurista aseista.
* Pää & Rinta: Laakista vainaa.
* Vatsa: Osumasta tajuton, seuraavasta raato.
* Käsi tai jalka: Hahmo on shokissa.
Pelissä kuoleminen: Kuolleen hahmon pitää
maata liikkumatta, kunnes joku koittaa parantaa. Tällöin
pelaaja voi ilmoittaa olevansa kuollut. Kuollut hahmo voidaan herättää
henkiin papin loitsulla. Jos se ei jostain syystä käy,
niin pelaaja hakeutuu Riihikaupungin Temppeliin ja saa sieltä
ohjeet uuteen hahmoon. Jos on epäselvyyksiä, soita ja
kysy.
3.
LOITSU SÄÄNNÖT
Pelissä
Velhot, Papit ja Haltijat, sekä mahdollisesti jotkin vihollisista,
osaavat loitsia. Pappien loitsut ovat pääasiassa parannus
tai suojaus loitsuja, mutta Velhon loitsuista osa on tehokkaita
myös hyökkäystarkoitukseen. Haltijat käyttävät
osittain molempien loitsuja. Pelin toimivuuden kannalta jokaisen
pelaajan tulisi tietää ainakin periaatteellisesti kuinka
loitsut toimivat, vaikka et pelaisikaan Haltijaa, Velhoa tai pappia.
Käytännössä
loitsuja kuvataan jollain ulkoisella rekvisiitalla, jota loitsija
käyttää sovitulla tavalla ja ilmoittaa ääneen,
mitä on tekemässä. Loitsun heittäjä siis
sanoo KOVALLA ÄÄNELLÄ tai vaikka HUUTAA !!, minkä
loitsun hän tekee.
VELHON LOITSUT
(suluissa
loitsun hinta pelissä käytettävinä hopearahoina)
Suoja
(1): Suojaa kohteensa vahingolta aseen koosta ja suojien määrästä
riippuen. 1. Pieniltä, 2. Keskikokoisilta ja 3. Suurilta
aseilta. Suoja on voimassa 10 minuuttia.
Käytännössä
Velho asettaa värikkään liinan suojaamansa pelaajan
hartioille ja lausuu: Suoja!
Jos liina vahingossa putoaa, niin suoja raukeaa.
Näkymättömyys
(2): Tekee kohteensa näkymättömäksi 10
minuutin ajaksi.
Käytännössä
Velho laittaa läpinäkyvän hunnun kohdepelaajan
kasvoille (pään yli) ja lausuu: Näkymättömyys!
Tällöin KAIKKIEN pelaajien pitää suhtautua
kohteeseen kuin eivät näkisi tätä.
Jos huntu putoaa, niin näkymättömyys raukeaa.
Salama
(1): Polttaa vihollisen osumakohdan toimintakyvyttömäksi.
Käytännössä
salama on pieni hernepussi, joka on varustettu värikkäällä
"pyrstönauhalla".
Velho heittää kohdetta salamalla ja huutaa: Salama!
Salaman kohteen osumapaikka kärähtää toimintakyvyttömäksi
samalla tavoin kuin keskikokoisen aseen iskusta. Jos heitto
osuu aseeseen tai kilpeen, niin asetta pitelevä käsi
kärähtää. Haarniskakaan ei suojaa salamalta.
Tulipallo
(3): Käräyttää koko vihollisen hengiltä,
jos osuu.
Käytännössä
tulipallo on hernepussi, jolla Velho heittää kohdetta
ja huutaa: Tulipallo!
Jos heitto osuu, niin kohde kuolee. Jos heitto osuu aseeseen
tai kilpeen, niin asetta pitelevä käsi kärähtää.
Haarniskakaan ei suojaa tulipallolta.
Uni (3):
nukuttaa 10 minuutiksi kaikki, joihin osuu.
Käytännössä
Velho heittää riisinjyviä kohteiden päälle
ja huutaa: Uni! Kaikki, joihin jyviä osuu, nukahtavat ja
menevät maahan kuorsaamaan. Nukahtaneen voi ravistella
hereille.
Halvaus
(2): Halvaannuttaa kohteeltaan yhden osumakohdan 10 minuutiksi.
Käytännössä
Velho osoittaa kohdetta kädellä ja huutaa:Halvaus!
Samalla Velho lukee lapusta halvauksen osumakohdan ja huutaa
sen jatkoksi, esim:Pää! Halvaantunut osumakohta ei
toimi.
Vahingon
lisäys (1): Lisää aseen aiheuttamaa vahinkoa
pykälällä ylöspäin 10 minuutiksi.
Käytännössä
Velho laittaa punaisen nauhan aseeseen, jota tehostaa ja lausuu:
Vahingonlisäys!
Tällöin aseen vahinko kasvaa pienestä keskikokoiseksi
tai keskikokoisesta suureksi. Suurista aseista vasta mörssäreitä
tulee.
PAPIN
LOITSUT (suluissa
loitsun hinta pelissä käytettävinä hopearahoina)
Parannus
(1): Parantaa yhden haavan kuntoon.
Täysparannus
(3): Parantaa kaikki vammat kerralla kuntoon. (Mutta ei herätä
kuollutta !!)
Osasuoja
(1): Suojaa yhden osumakohdan kaikkea vahinkoa vastaan 10
minuutiksi.
Uni
(1): Nukuttaa yhden kohteen 10 minuutiksi.
Rukous
kysymys (5): Pappi voi kysyä neuvoa SUURELTA VOIMALTA
yhteen ongelmaan.
Kuolleista
herätys (5): Herättää kuolleen hahmon
henkiin ja parantaa sen kuntoon. Tämän voi tehdä
vain kuolleisiin. Tehoaa myös epäkuolleisiin.
Käytännössä
kaikki Papin loitsut tehdään samalla periaatteella.
Pappi asettaa kätensä kohteen päälle ja
lukee omasta pergamentistaan loitsun kaavan. Lopuksi pappi sanoo
mahtavalla äänellä, minkä loitsun teki,
esim: TÄYS PARANNUS !! Ainoa poikkeus on tietysti Rukous
kysymys, jonka pappi tekee Riihikaupungin Temppelissä.
Lisää
loitsuista kerrotaan siis Velhoille ja Papeille hahmokohtaisissa
ohjeissa.
Yhteenveto
Loitsusäännöistä:
Opettele loitsusäännöt vaikka et itse loitsisikaan.
Saat loitsia vain jos se kuuluu hahmokuvaukseen.
Loitsija kertoo tarvittaessa loitsun kohteelle mitä loitsu
tarkoittaa.
Eläydy oikein, huijaaminen kielletty.
Yleinen loitsujen voimassaoloaika on 10 minuuttia.
4.
MUITA SÄÄNTÖJÄ / ASIOITA
Ensiapu:
Jokainen hahmo osaa antaa ensiapua eli hoitaa pelissä esim.
taistelutilanteessa syntyneitä (kuvitteellisia) vammoja.
Käytännössä tämä tapahtuu siten,
että hahmo sitoo siteellä haavoittuneen kohdan ja tämän
jälkeen haava on kunnossa niin kauan kuin siinä on side.
Jos side irtoaa, niin haava aukeaa ja se on sidottava uudestaan.
Jos samaan kohtaan on osunut useampia iskuja, on jokainen sidottava
erikseen. Kuka tahansa voi sitoa kenen tahansa haavan mikäli
tietää mihin isku osui. Siteitä voi ostaa pelissä
pelirahalla ainakin Riihikaupungin Papilta, Velholta ja Majatalosta.
Jos joku parantaa myöhemmin loitsulla sidotun kohdan, niin
side voidaan poistaa.
Luonnollinen
parantuminen: Kaikki pelin haavat paranevat yhdessä yössä,
eli seuraavana aamuna klo 9.00 voidaan kaikki edellisen päivän
siteet ottaa pois. Kerran käytettyjä siteitä saa
käyttää uudelleen kun haava on parantunut.
Taikajuomat:
Kuka tahansa voi ostaa ja käyttää taikajuomaa,
jos joku sellaista hänelle myy. Taikajuoma käytetään
juomalla purkki tyhjäksi asti ja lukemalla sen jälkeen
purkin kupeessa oleva ohje. Ohjeen mukaan on pakko toimia, vaikka
vaikutus ei olisikaan haluttu. Taikajuomapurkissa voi siis olla
muutakin kuin mitä myyjä väitti juoman olevan.
Ohjeen lukeminen on ennen juoman juomista kielletty.
Varusteet:
Seikkailijat saavat kaikki pelissä tarvitsemansa varusteet
(esim. siteet, loitsutarpeet, aseet, varkaan työkalut ja
pelirahat) pelipaikalta. Osalle porukasta koitetaan järjestää
tarvittaessa hieman vaatteitakin, mutta pääasiassa vaatetus
on ainoa pelaajan itsensä hankkima rekvisiitta. Pelin aikana
varusteita ostetaan pelirahalla. Kuolleilta vihollisilta saa viedä
peliin kuuluvia varusteita ja aseita, mutta keneltäkään
ei saa viedä omia henkilökohtaisia tavaroita.
Mitä
siis mukaan ?
Kaikkien
kannattaa ottaa mukaansa roolivaatteidensa lisäksi hieman
vaihtovaatteita mm. vaihto sukat. Jokaisen on hyvä ottaa
kengät, jotka eivät kastu helposti. Kumi- tai nahkasaappaat
ovat hyvät ja niistä saa helposti rooliasuun sopivat.
Myös lenkkarit voi ottaa ja niitä voi käyttää,
jos keli sallii. Lenkkarit eivät kuitenkaan ole kovin keskiaikaisen
näköiset ja ne onkin hyvä naamioida esim. säkkikankaalla.
Lisäksi voi ottaa mukaan kaikkea, mitä luulee tarvitsevansa
esim. hyttysmyrkyn, puukon, taskulampun, jotain pientä naposteltavaa
ja niin edespäin. Vyö ja vyölaukku ovat hyviä
aseiden ja tavaroiden kuljetukseen. Osallistumismaksun lisäksi oikeaa rahaa ei pelissä / pelipaikalla
tarvita, sillä lähimpään kauppaan on matkaa
yli 5 km.
Pääruokailu
on lauantaina iltapäivällä. Lisäksi lauantaina on tarjolla runsas iltapala
ja sunnutaina tukeva aamupala, jolla jaksaa seikkailla pelin läpi. Ruokailua varten jokaisen tulee ottaa omat ruokailuvälineet.
Yöllä tietysti paistellaan makkaroita nuotiolla. Mahdollisista
ruoka allergioista tulee ilmoittaa ajoissa, jotta saadaan kaikille
hyvää ruokaa. Lauantaina aamulla jokaisen seikkailijan
kannattaa syödä kotonansa tukevasti ennen peliä,
jotta tehoa riittää päivälliseen asti.
Jokainen seikkailija
on tapaturmavakuutettu pelin keston ajaksi.
Yöpyminen
tapahtuu yhteismajoituksena teltoissa, jotka tulevat pelin järjestäjien
taholta. Jokainen seikkailija ottaa omat makuupussit ja telttapatjat
mukaan. Myös oman teltan saa ottaa jos haluaa ja sen pystytykseen
saa vetäjiltä apua paikan päällä.
Yhteenveto
yleisistä säännöistä:
Kuka tahansa voi antaa ensiapua siteillä.
Edellisen päivän vammat paranevat yön jälkeen
aamulla klo 9.00.
Kuka tahansa voi käyttää taikajuomia.
Taikajuomissa noudatettava purkissa olevia ohjeita.
Varusteita saa pelin alussa ja pelin aikana niitä voi ostaa
pelirahalla.
Mukaan:
Roolivaatteet
Vaihtovaatteet
Kengät mielellään vedenpitävät
Ruokailuvälineet
Makuupussi ja makuualusta telttamajoitusta varten
Muuta mitä luulee tarvitsevansa?
Allergioista yms. ilmoitettava ajoissa!
Seikkailijat on tapaturmavakuutettu pelin keston ajaksi.
Kaikkiin mahdollisiin
ja joihinkin mahdottomiin kysymyksiin saa vastauksen ennen
peliä sähköpostilla tai soittamalla.
Atte Kotilainen
Puh 050 3596651
E-Mail: atte.kotilainen@hotmail.com
|