|
TIETOJA
VANHEMMILLE JA PELAAJILLE
Live-roolipeli,
tai yksinkertaisemmin live-peli on eräänlainen improvisoitu
roolinäytelmä, jossa jokainen osallistuja voi omalla
roolillaan, hahmollaan, vaikuttaa juonen kulkuun ja lopputulokseen.
Tämä
kyseinen peli sijoittuu keskiaikaiseen fantasiamaailmaan, jossa
on ritareita, velhoja, taikuutta ja vaaroja (ei toki todellisia,
vaan pelin mukaisia ja huolella suunniteltuja). Örkit vaanivat
metsissä ja jokaisen seikkailijan panos on tärkeä.
Tunnelman
kannalta on tärkeää, että pelaajat pukeutuvat
rooliensa mukaisiin keskiaikaisen kaltaisiin asusteisiin ja pukeutuminen
onkin pääasiassa ainoa rekvisiitta, jonka pelaaja itse
hankkii. Pukeutumista peliin voi etsiä vaikka kierrätyskeskuksista tai kirpputoreilta.
Muu rekvisiitta, kuten esim. aseet ja pelissä käytettävät
varusteet tulevat tässä pelissä pelin järjestäjien
taholta.
Pelin
taistelut käydään n.s. bofferi- eli pehmustetuilla
aseilla, jotka on valmistettu kevyestä muoviputkesta ja päällystetty
pehmeällä putkieristeellä ja / tai superlonilla.
Aseet on valmistettu siten, ettei loukkaantumisvaaraa pääse
syntymään taisteluissa. Lisäksi taisteluissa on
tarkat säännöt, joista lisää tuonnempana.
Aseet tulevat siis järjestäjien taholta, mutta peliin
saa tuoda myös mahd. oman bofferinsa, jos omistaa sellaisen.
Tällöin aseelle tehdään kuitenkin TIUKKA turvatarkastus.
Seikkailu
on suunnattu ala-aste ikäisille 6-12 vuotiaille lapsille ja nuorille. Seikkailu tapahtuu johdetusti ja
ikärajassa voidaan tarvittaessa hieman joustaa. Ensikertalaiset, eli ykköspelaajat liikkuvat omassa ryhmässään ja heille seikkailu on hieman ohjatumpi kuin aikaisemmin mukana olleille kakkospelaajille.
Pelin
osallistumismaksu on 40 eur. Maksut kerätään paikanpäällä kun seikkailijat saapuvat peliin. Varaathan mukaan tasarahan, niin maksu on joustavaa. Pelimaksuun sisältyy ohjatun seikkailun lisäksi ruokailut, pelissä käytettävät
laina-aseet ja rekvisiitta sekä pelaajien vakuutus. Majoitus
tapahtuu omissa teltoissa tai mahdollisesti yhteismajoituksena.
Peli
pidetään perinteisesti Saarijärven Lanneveden kylällä
Kiimasjärven rannalla Rynkäsvuoren maisemissa. Pelin
ajankohta on viikonloppuna 2.7. - 3.7.2016. Peli alkaa lauantaina
keskipäivällä klo 12.00 ja kestää sunnuntai
iltapäivään n. klo 15.00 saakka. Ykköspeliin voi osallistua kerralla 20 henkeä ja osallistumiset
otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä.
MITÄ
SIIS MUKAAN?
Kaikkien
kannattaa ottaa mukaansa roolivaatteidensa lisäksi hieman
vaihtovaatteita mm. vaihto sukat. Jokaisen on hyvä ottaa
kengät, jotka eivät kastu helposti. Kumi- tai nahkasaappaat
ovat hyvät ja niistä saa helposti rooliasuun sopivat.
Myös lenkkarit voi ottaa ja niitä voi käyttää,
jos keli sallii. Lenkkarit eivät kuitenkaan ole kovin keskiaikaisen
näköiset ja ne onkin hyvä naamioida esim. säkkikankaalla.
Lisäksi voi ottaa mukaan kaikkea, mitä luulee tarvitsevansa
esim. hyttysmyrkyn, puukon, taskulampun, jotain pientä naposteltavaa
ja niin edespäin. Vyö ja vyölaukku ovat hyviä
aseiden ja tavaroiden kuljetukseen. Osallistumismaksun lisäksi oikeaa rahaa ei pelissä / pelipaikalla
tarvita, sillä lähimpään kauppaan on matkaa
yli 5 km.
Pääruokailu
on lauantaina iltapäivällä. Lisäksi lauantaina on tarjolla runsas iltapala
ja sunnutaina tukeva aamupala, jolla jaksaa seikkailla pelin läpi. Ruokailua varten jokaisen tulee ottaa omat ruokailuvälineet.
Yöllä tietysti paistellaan makkaroita nuotiolla. Mahdollisista
ruoka allergioista tulee ilmoittaa ajoissa, jotta saadaan kaikille
hyvää ruokaa. Lauantaina aamulla jokaisen seikkailijan
kannattaa syödä kotonansa tukevasti ennen peliä,
jotta tehoa riittää päivälliseen asti.
Jokainen seikkailija
on tapaturmavakuutettu pelin keston ajaksi.
Yöpyminen
tapahtuu yhteismajoituksena teltoissa, jotka tulevat pelin järjestäjien
taholta. Jokainen seikkailija ottaa omat makuupussit ja telttapatjat
mukaan. Myös oman teltan saa ottaa jos haluaa ja sen pystytykseen
saa vetäjiltä apua paikan päällä.
Mukaan siis:
• Roolivaatteet
• Vaihtovaatteet
• Kengät mielellään vedenpitävät
• Ruokailuvälineet
• Makuupussi ja makuualusta telttamajoitusta varten
• Muuta mitä luulee tarvitsevansa?
Kaikkiin mahdollisiin
ja joihinkin mahdottomiin kysymyksiin saa vastauksen ennen
peliä sähköpostilla tai soittamalla.
Atte Kotilainen
Puh 050 3596651
E-Mail: atte.kotilainen@hotmail.com
Pelin järjestää:
Saarijärven nuorisotoimi
Antti Sivonen
Puh. 044-4598 750
E-Mail: antti.sivonen@saarijarvi.fi
|